TULISYDÄN  - Maissi Erkon kiihkeä elämä. Reetta Hänninen, Otava 2022

Yhteiskunnallisen lukupiirin syksyn kirjana oli ”Tulisydän – Maissi Erkon kiihkeä elämä”.

Maissi Erkko, s.Holländer, 4.6.1872-1.9.1936

Kirja alkaa kiinnostavasti Maissin lapsuuden maisemista Seilin saarelta, johon kirjassa usein palattiin. Vaikka kirja on elämänkerta, kertoohan se merkittävästä yhteiskunnallisesta vaikuttajasta ja naiskagaalin perustajasta, niin se on toisaalta myös kaunokirjallinen teos, joka kuvaa mielenkiintoisesti ja jännittävästi itsenäisen Suomen syntyaikoja ja henkilöitä, jotka olivat tuolloin maamme tärkeimpiä poliittisia vaikuttajia.  Samoin kerronta siitä, miten Maissi ja Eero Erkko tapasivat, kihlautuivat nopeasti ja tutustuivat paremmin toisiinsa kirjeenvaihdon välityksellä oli kuin hienosta viihderomaanista.

Poliittisesti epävakaat ajat veivät perheen maanpakoon Yhdysvaltoihin v.1903. Kiinnostavaa olikin lukea, miten tuohon aikaan Amerikka oli kultamaa, johon Erkotkin helposti solahtivat. Eero Erkko perusti Kaiku –nimisen lehden ja Maissi sisusti kotia ja hoiti miehensä liiketoimien kirjanpidon. Surullista oli lukea miten Maissille oli vaikeaa luovuttaa päätösvalta pojalle puolison kuoleman jälkeen, Eljas Erkon näkemykset lehden johtamisesta ja sen sisällöstä poikkesivat äidin mielipiteistä.  Lohtua Maissin elämään toivat Eljaksen lapset Aatos ja Patricia, joka erityisesti oli isoäidin suosiossa. 

Tulisydän avaa naisnäkökulmasta Suomen kohtalonvuosia sortovuosista kansalaissodan kautta itsenäisen Suomen aikaan. Se on myös kuvaus naiskagaaleista, joihin kuului myös Tekla Hultin, jonka valitsimme seuraavaksi lukupiirin kirjaksi.

Tulisydämessä on hieno kuvitus ja kirjailija käyttänyt runsaasti lähdeaineistoa, joista viitteet lukujen lopussa.

Ristiinassa 3.10.2023

Aija Rasimus

 Sixten Korkman: Talous ja humanismi, 383 sivua, Otava 2022

Kirjan alussa Sixten Korkman antaa lukuvinkin kirjan lukemiseen. Talous ja humanismi -kirjan voi lukea alusta loppuun sivu sivulta tai valita oman järjestyksen luvuista Kristinusko, Valistus, Kapitalismi tai Humanismi. Omasta mielestäni tärkeitä ovat myös luvut: Esipuhe, Aluksi: mitkä ovat kysymykset ja lopussa oleva Credo (= minä uskon). Siellä selviävät käsitteet talous (= järjestelmä, joka tuottaa yhteiskunnan jäsenille tavaroita ja palveluksia) ja humanismi (= tieteet, joiden tehtävänä on ihmisten tietoisen toiminnan ja sen tulosten tutkiminen historiallisessa yhteyksissään).

Sixten Korkman kirjoittaa sujuvasti ja ymmärrettävästi. Tekstiä on helppo lukea, ja talouteen vaikuttaneet asiat ja arvot tuodaan kiinnostavasti esille. Samalla tulee kerrattua historiaa. Kristinuskolla oli tuhatvuotinen vahva vaikutus läntiseen maailmaan. Selväksi tulee miten kirkko ja etuoikeutetut yhteiskuntaluokat hyötyivät Jeesuksen opeista. Tieteen ja tiedon vallankumouksesta sekä valistuksesta seurasi vaurastuminen, joka kärjisti yhteiskunnallisia ongelmia. Eriarvoisuuden vähentämiseksi Korkman arvelee monien radikaalien uudistusten kuten varallisuusveron käyttöönotto, perustulo, korkeaverotus hiilidioksidipäästöille, korkomenojen verovähennysoikeuden lopettaminen ja valtionlainojen alaskirjausten helpottaminen olevan vaikeasti toteuttavia.

Korkman havainnollistaa kestäviä arvoja filosofi Amartya Senin pienellä tarinalla: Kolme lasta - Elsa, Liisa ja Veera – ovat eri mieltä siitä, kenelle tulisi antaa vasta valmistunut huilu. Elsa vaatii huilua itselleen sillä perusteella, että hän on ainoa lapsista, joka osaa sitä soittaa, minkä muut myöntävät. Liisa valittaa olevansa vailla mitään leikkikaluja, minkä muut myöntävät; tämän takia hän toivoo huilua itselleen. Veera vaatii huilua itselleen sillä perusteella, että hän on huilun omin käsin tehnyt, minkä muut myöntävät. Kenelle huilu kuuluisi antaa? Utilitaristi, jonka arvokriteeri on yhteenlaskettu onnellisuus antaa huilun Elsalle. Näin siksi, että hän voisi nauttia huilusta enemmän kuin muut. Tasa-arvoa painottava antaisi huilun Liisalle juuri sillä perusteella, että hänellä ainoana lapsista ei ole mitään leikkikalua. Libertaali, jonka arvokriteeri on tehty työ ja sen pohjalta omistusoikeus, antaisi epäröimättä huilun Veeralle. Jokainen lukupiiriläinen vastasi Senin kysymykseen. Yksi meistä lukupiiriläisistä on tasa-arvon kannattaja, muut olemme libertaaleja. Ratkaisua ei ollut helppo päättää. Tyydyttävään ratkaisuun olisi tarvinnut lisätietoa: Voisiko Elsa opettaa toisia soittamaan? Voisimmeko tehdä Liisalle rummut hylätyistä tarvikkeista, joilla hän harjoittelisi aluksi rytmissä pysymistä. Olisiko mahdollista Veeran tehdä vielä kaksi uutta huilua? Keskeinen viesti tarinassa on kuitenkin yleistettävissä; yhteisön tulojaosta päätettäessä voi olla vaikea tai mahdotonta löytää riidatonta tai objektiivisesti oikeaa ratkaisua.

Kokeilimme lukupiirissä miten arvomme toimivat, kun herkullista toscakakkua oli jäljellä vain yksi palanen. Saako sen Susanna, joka ei ole saanut vielä yhtään palaa. Kuuluko se Aijalle, joka leipoi kakun. Syökö herkun Raija, joka osaa arvostaa tarkoilla aisteillaan kotona leivotun makuvivahteita. Tähän ongelmaan löytyi nopeasti kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Kakkupalasen sai Susanna.

Ristiinassa 24.5.2023

Helena Kauppinen

 

K2 KYÖSTI KAKKOSEN TIE HUIPULLE

Jari Korkki

WSOY 2022,230 sivua

Yhteiskunnallinen lukupiiri kokoontui tammikussa keskusteleman kirjasta ”K2 – Kyösti Kakkosen tie huipulle.”  Kirjassa on läpikäyty johdonmukaisesti Kakkosen lapsuus, opiskelu, bisnes ja kulttuurivaikuttaminen.

Kyösti Kakkonen syntyi Kiihtelysvaarassa v. 1956 ja kasvoi monilapsisessa  maanviljelijäperheessä varsin tavanomaisen lapsuuden. Hän itsenäistyi jo varhain, sillä lukioaikana joutui jo kortteeraamaan viikot Joensuussa opiskelija-asunnossa. Lukion jälkeen tie vei lakiopintoihin Upsalan yliopistoon ja varsinainen työura/bisnesura alkoi jo turveyrittäjänä yhdessä velipojan kanssa huolimatta siitä, että tarjolla olisi ollut myös pankkivirkailijan kesätöitä. Turveyrittäjän uraa Kakkonen kuvaa varsin värikkäästi, kuten myös myöhemmin kauppaketju Tokmannia, sen perustamista ja  viemistä pörssiin. Tokmannista irtautumisen jälkeen Kakkonen on toiminut asunto- ja osakesijoittajana toimien myös uusien yritysten bisnesenkelinä.

Yksityiselämästään Kakkonen kertoo kirjassa varsin vähän, pieniä tarinoita on Upsalan opiskeluajoilta, puolisosta Ulla Kakkosesta ja tämän menehtymisestä vaikeaan sairauteen. Uudesta avioliitosta Julianna Borsoksen kanssa on  myös varsin vähän mainintoja.

Kirjan loppupuolella käsitellään varsin ansiokkaasti Kakkosen erittäin arvokasta lasi- ja keramiikkakokoelmaa, jolla on pysyvä paikka Emmassa (Espoon modernin taiteen museo) ja jota on pyydetty näyttelyihin eri puolelle maailmaa. Kyösti Kakkonen on tehnyt myös kulttuuriteon hankkimalla omistukseensa ja kunnostamalla pieteetillä Helsingin Bulevardilla sijanneet kolme  taloa.  Hieno kulttuuriteko on myös Savonlinnan Haapaveden rannalla olevan Rauhalinnan  pitsihuvilan entisöiminen.

Kirja on tavallaan veijaritarina, jossa kerrontaa hallitsee minä-muoto ja joissain kohti lukijalle jää kahtia jakautunut tunnelma esim. hänen moittiessaan Kiinasta tuotettua tavaraa ja vaatiessaan Euroopan tuotannon lisäämistä.  Kuitenkin Tokmannin liikeidea perustui juuri Kiinan halpatuontiin ja sen suuriin volyymeihin.  Niin tai näin, kirja oli varsin viihdyttävää lukemista ja hattua on nostettava kauppaneuvos Kakkoselle hänen mittavista panostuksistaan kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten  säilyttämiseksi ja hienon taidekokoelman esillepanoon, jotka tuottavat arvonlisää myös tulevia sukupolvia ajatellen. 

Kirja taipui myös hyvin äänikirjaksi. K2 oli mukavaa seuraa monille  päivittäisille kävelylenkeille, myös lukijan ääni sopi kirjaan hyvin. Hän on Aku Laitinen.

Ristiinassa 26.1.2023

Aija Rasimus

Raija Oranen Iso. Otava 2022

 

Kuvakooste Raija Suominen. 

Lukupiiri kokoontui Tarjan luona Haukivuorella, siksi koosteessa on kuva Kyyvedeltä.

Ihastuin kirjaan heti alussa, sillä Raija Oranen kertoo raikkaasti nuoren miehen kasvamisesta ja kehittymisestä. Teksti on sujuvaa, ja juoni etenee. Mielenkiintoista on myös seurata Suomen itsenäistymistä ja teollistumista rikkaan suvun edustajan näkökulmasta.

Gustaf Adolf Serlachius perusti vuonna 1868 puuhiomon Mänttään. Konserni tunnetaan nykyään nimeltä Metsä Group. Mäntässä tehdään edelleen pehmopaperia, jota kaupasta löytyy esimerkiksi nimeltä Serla ja Lambi. G.A. Serlachius kuoli vuonna 1901. Yhtiö oli taloudellisissa vaikeuksissa ja rahoittajat pitivät valtaa. Yhtiöstä tehtiin osakeyhtiö, vähitellen G.A.:n veljenpojasta Göstasta tuli suurin osakkeenomistaja. Vuorineuvos Göstä Serlachius toimi toimitusjohtajana alkoi 1903, ja päättyi 1942, kun hän kuoli.

Kirjaa lukiessa muistui mieleen parin vuoden takainen vierailu Mäntän kuvataideviikoille ja Serlachius museo – Göstaan, joka sijaitsee Joeniemen kartanossa. Siellä ovat Gösta Serlachiuksen hankkimat taulut ja taideteokset. Ne, joista kerrotaan Isossa. Taideteokset kiinnostavat nyt uudella tapaa, joten uusi vierailu Mäntään pitää tehdä. Museon kokoelman ytimen muodostavat Suomen taiteen kultakauden merkkiteokset. Kokoelmiin kuuluu myös vanhaa eurooppalaista taidetta 1400 – 1700 –luvuilta. Joennimen kartanon yhteyteen on rakennettu 2014 puurakenteinen paviljonki, jossa on esillä nykytaidetta. Tietysti hämmästeltiin nykytaidetta myös Pekilossa taideviikkojen pääpaikassa, mutta viime vierailulla jäi katsomatta Serlachius museo –Gustaf. Sen näyttelyt liittyvät paperiteollisuuden historiaan. Sekin kiinnostaa nyt uudella tapaa. Kiitos Raija Orasen Ison!

Helena Kauppinen

Marjo T. Nurminen: Tiedon tyttäret, Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen Wsoy, sivuja 445

                        Lukupiiriläiset keskustelemassa Tiedon tyttäristä.

Marjo T. Nurminen on kirjoittanut 10 vuoden ajan tätä upeaa teosta, jossa kerrotaan laajasti jokaisesta kirjaan valitusta naisesta ja miten heistä on löytynyt tietoa. Kirjan naisia yhdistää älyllinen uteliaisuus! 

Antiikin oppineita naisista esittelen Faros Hatsepsutin:

Farao Hatsepsut 1518- 1458 eKr muinaisessa Egyptissä. Hän pidetään historian ensimmäisenä suurnaisena, jonka onnistui käyttää valtaansa sekä itsensä että maansa hyväksi.

Äiti oli kuningatar Ahmotse ja isä farao Tuthmonsis 1., joka oli voimakas hallitsija. Hänen aikakaudella alkoi 500 vuotta kestänyt kukoistuskausi, jota on kutsuttu kultakaudeksi ja imperiumin ajaksi. Nimi Hatsepsut, jonka äiti hänelle antoi, tarkoittaa ylevistä, jaloista naisista etummaisin. Hatsepsut sepitti itsestään myös legendan, että hän jumala Amonin siittämä ja antoi itselleen hallitsijanimen Maatkara, joka tarkoittaa ” Totuus on auringonjumalan Ka –sielu”.

Hatsepsut naitettiin egyptiläisen tavan mukaan velipuolensa Tuthmosis 2. kanssa. Heille syntyi tytär Neferure. Farao Tuthmosis 2. oli myös toinen vaimo, joka synnytti pojan. Sairaalloinen farao kuoli pian poikansa syntymän jälkeen ja hänen ensimmäisestä vaimostaan tuli poikapuolensa Tuthmosis 3. sijaishallitsija. Hatsepsut osasi käyttää hyväksi tietoa, valtaa ja uskontoa ja luoda vakaat olot valtakuntaansa. Ensin hän hallitsi sijaishallitsijana, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin kruunautti itsensä faraoksi. Hän säilytti valtansa vielä silloinkin, kun hänen velipuolensa Tuthmonis 3. oli aikuinen.

Egyptiläisillä naisilla oli hyvä yhteiskunnallinen asema ja monia oikeuksia, kuten omistus- ja perintöoikeus. He saattoivat miesten tavoin hakea oikeutta lakiteitse, eikä vaimoista tullut miestensä omaisuutta. Äitiyttä arvostettiin, mutta naiset toimivat myös kodin ulkopuolella ammateissa esimerkiksi kutojina, leipureina, maanviljelijöitä, muusikkoina, tanssijoina, ammatti-itkijöinä ja papittarina. Luku- ja kirjoitustaitoa vaativat hallinnon virat olivat auki vain miehille, vaikka monet korkeasäätyiset naiset saattoivat kuitenkin avustaa miehiään hallinnollisissa tehtävissä.

Poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen valta keskittyi muinaisessa Egyptissä hallitsijalle, joka oli sekä ylimmän maallisen vallan käyttäjä että uskonnon ylipappi. Kun faraota palvottiin jumalana, palvonnan kohteena oli hänen Ka-sielunsa, hänen sisällään piilevä jumalallinen voima. Egyptiläiset uskoivat maailman jakautuneen jumalten hallitsemaan makrokosmokseen ja faraon hallitsemaan maalliseen mikrokosmokseen, joiden välillä vallitsi eräänlainen avunantosopimus. Ihmisten tehtävänä oli palvella jumalia ja faraota maallisessa elämässään, ja vastapalveluksena jumalat antoivat Niilin tulvia ja tuoda mukanaan runsaat sadot, jotka takasivat egyptiläisten hyvinvoinnin. Maanpäällinen elämä oli vain lyhyt vaihe, ja ikuinen elämä onnellisessa Ialun maassa oli elämän päämäärä. Maallisten muistomerkkien jättäminen oli tärkeää, koska elämä tuonpuoleisessa ilman aineellista kehoa tao kehon vastaavaa kuvaa oli mahdotonta. He uskoivat sielun voivan käydä vierailulla muistomerkeissä ja rituaalisesti oikein balsamoidussa ruumiissa. Köyhät kansalaiset saattoivat kaiverruttaa nimensä kiveen, varakkaammilla oli mahdollisuus veistään itsestään patsaita ja antaa ruumiinsa balsamoitavaksi. Kaikkien rikkaimmat rakensivat valtavia hautamuistomerkkejä sekä itselleen että palvomilleen jumalille. Näin syntyivät pyramidit, joita alettiin rakentaa  vanhan valtakunnan aikaan n 2686-2160 eKr. Hatsepesutin aikaan kehittyi monumenttirakentamisen perinne esimerkkinä Deir el Bahris.

Tähtitieteellisellä erityistiedolla oli merkitystä niin uskonnollissa elämässä kuin maan hallinnossa. Sen avulla egyptiläiset säätelivät koko yhteiskunnan toimintaa. Tietoa taivaankappaleiden liikkeistä tarvittiin ennen kaikkea ajan määrittämiseen ja kalentereiden laatimiseen. Kalentereiden pohjalta papit pystyivät kertomaan kansalle, milloin uskonnollisia juhlapyhiä tuli viettää, milloin uhrata tietylle tähtikuviolle eläimiä ja milloin joki vaati oman uhrinsa.

Lääketiede kehittyi, kun egyptiläiset uskoivat, että matka tuonpuoleiseen oli pitkä, ja ihmiset tarvitsivat myös ruumiinsa matkalla manalaan. Muumio oli paikka, jossa sielu saattoi käydä vierailulla. Ihmisruumis opittiin tuntemaan sitä balsamoidessa. Heillä oli lääke silmätrakoomalle (silmän tulehdus, joka johtaa sokeuteen). He osasivat hoitaa mm hengitysteiden- ja virtsatiehyiden sairauksia, luun murtumia, pahoja palovammoja, hyönteisten puremia… Muinaisilta egyptiläisiltä on säilynyt lukuisa papyruksia, joissa kuvataan yksityiskohtaiesti erilaisten sairauksien oireita ja ehdotetaan niihin hoitoja.

Sanaa kätilö ei ole löytynyt papyruksista. Vanhan valtakunnan ajalta 2400 –luvulla eKr on mainintoja naislääkäreistä kuten rouva Psetis, naislääkäreiden työnjohtaja. Myös Hatsepsut oli saanut oppia lääketieteestä ja kasvien parantavasta vaikutuksesta.

Jumala Heka ja jumalatar Serquet liitettiin erityisesti parantaviin maagisiin voimiin.

Kirjoitettua tietoa löytyi mm Hatsepsutin läheisimmän neuvonantajan, visiiri Senmutin hautakammiosta. Hatsepsutin järjestämästä tutkimusmatkasta Puntin maahan kuvataan alkujärjestelyistä aina kotiin paluuseen asti (Eritrea tai Somalia) terassitemppelin korkokuvissa. Puntin maa oli tunnettu Mirhastaan, mutta sieltä tuotiin norsunluuta, eebenpuuta, hennaa, paviaaneja, marakatteja, vinttikoiria, leopardinnahkoja, orjia ja heidän lapsiaan.

Helena Kauppinen

 

 

 

Jobin kirjasta

Kun ehdotin Jobin kirjan lukemista, niin mielessäni oli lukuisat saarnat Jobin kirjasta. Niissä niin miehet kuin naisetkin moittivat Jobin vaimoa siitä, kun hän sanoi Jobille “kiroa Jumala ja kuole.” Jobia sen sijaan kehuttiin aiheesta: Jumala ja Saatanakin antoi hänen Jumalan palvelemisestaan hyvä lausunnon.

Mikä oli rouva Jobin mielentila ja ahdistuksen taso saman koettelemuksen keskellä hurskaaksi mainitun miehensä kanssa? Kun aloin ajatella tarkemmin asiaa, niin käsitin, että jos Job olisi kuollut, niin vaimosta olisi tullut prostituoitu. Hän oli myöskin menettänyt 10 lastaan. Hän oli myöskin menettänyt palvelijoittensa ja muiden ihmisten kunnioituksen. Jopa lapsetkin halveksivat häntä julkisesti. Miten Jobin vaimoon sattui, kun hän näki puolisonsa epäonnen ja yhteisön kohtelun? Mitä Jobin vaimo näki? Niinpä turhautuneena kirjoitin Jukka Norvannolle ja ihmettelin sitä, miten Jobin vaimoa aina moititaan. Siihen Jukka Norvanto vastasi minulle: “ se sana, mitä käytetään suomalaisessa käännöksessä “kirota” voi myöskin merkitä sanaa “siunata”.  Norvanto kylläkin kirjoitti, ettei Jobin vaimo tukenut miestään. Siihen minä sitten vastasin: - Eikä Job tukenut vaimoaan. (terapeuttisesti normaali tilanne: kumpikin oli shokissa ja ilmeisen traumatisoitunut sekä mahdollisesti vetäytyneet omiin maailmoihinsa). Jumala ei kuitenkaan moiti Jobin vaimoa.

Siinä historian kohdassa ajateltiin, että lapsettomuus oli Jumalan kirous. (vrt. Jaakob ja Raakel, Iisak ja Rebekka). Jobin vaimo oli synnyttänyt 10 lasta, jotka menetti ja vielä Jobin kohtalon muututtua hän synnytti toiset 10 lasta. Tyttäret olivat maailman kauneimpia ja saivat myöskin perimysoikeuden veljien/poikien rinnalla. Se kertoo Jobin ennakkoluulottomuudesta ja mahdollisesta muuttumisestakin koettelemusten seurauksena. Mielessäni on myöskin ollut sananlaskujen hyvän vaimon ylistys SNL 31:10-31.

Raijakaarina

Jobin kirja on avartava lukukokemus ja miten hienoja kielikuvia ja runollisuutta! Onneksi Jumala kaiken tylytyksen jälkeen armahti Jobin ja nosti entistä suurempaan kukoistukseen. Elihan puheet olivat jännittäviä, oli varmaan ennen kuulumatonta, että nuori mies käyttää kovia puheenvuoroja. Ja lopuksi hieno päätös "kuoli korkeassa iässä elämästä kylläkseen saaneena".

Aija

Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus. 409 sivua

 

Kirjaa aloittaessani oli hetken aikaa vaikeaa päästä ajatukseen kiinni. Olen asunut vuosia parinkymmenen kilometrin päässä kirjan tapahtumapaikoista. Silti Hattulan vanhan kirkon, Pyhän ristin kirkon maalaukset ovat jääneet vieraiksi. Ehkä teemme piirinä retken ensi kesänä Hattulan maisemiin?

Maalariryhmän matkan kuvaus Hattulan kirkon maisemiin on mielenkiintoinen. Retkuetta johtaa maalarimestari Martinus, toisena kulkee hiljainen mietiskelijä, kuuluisa maalarimestari Andrea Pictor ja viimeisenä paarustaa nuori poika sabluunamaalari, värien hiertäjä Vilppu Niilonpoika. Näiden kolmen miehen matkaa seuraavat kirkonkivivaidan vieressä seisovat kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika ja kirkkoherra Pectrus Herckepaeus eli Mulli-Pekka. Syrjästäkatsoja Pelliina näkee miehet mökin ikkunastaan. Tyttö on tarkkailija. Onko yhteisö hänet siihen rooliin asettanut? Onko tyttö itse itsensä tarkkailijan rooliin asettanut?

Pelliina, kirjan fiktiivinen hahmo ja hänen kielensä (se, miten kirjailija sitä kuvasi) puhututti meitä. Kun tyttö kertoo tai ajattelee, lauseista puuttuvat pilkut ja pisteet. Mietimme miksi? Myös se miten häntä kohdeltiin yhteisössä herätti runsaasti erilaisia tunteita. Pelliina nimitti kyläläisiä rottien kaltaiseksi. Hänestä kasvoi rottien pyhimys, kun hän vietti aikaa niiden parissa valheen ja melkein väärän tuomion seurauksena. Onneksi Pelliinan kohtalo kääntyi onnekkaammaksi mm siinä, että hän pääsi jatkamaan maalaamistaan Lohjan kivikirkkoon. Hänet alettiin nähdä. Tarkkailijan rooli alkaa etääntyä. Hieno kuvaus persoonan kehittymisestä.

Anneli Kannon teksti on sujuvaa ja hän käyttää sanoja, jotka ilahduttivat lukupiiriläisiä - retkue, paarustaa, tönötti, juosta hyssytellä, piiripyörivät, laulaarallattivat, vilkkusilmäkatselivat… Tarinan myötä 1500-luvun arkinen elämä juhlineen ja kirkon kuvien maalaaminen tulivat tutummaksi. Kirjan lopussa oleva monipuolinen Aiheesta lisää –luettelo kertoo, että tietoa keskiajasta on saatavilla lisää. Kiinnostava lisä historiaan on Ruotsissa sijaitsevan Skoklosterin linnan kiroilukoulu, jossa kirjailija opiskeli. Miten voimasanat muuttuvat, saavat merkityksensä tai katoavat?

Mikkelissä 29.12.2021

Raijakaarina Hämäläinen